Oskari Tokoi ja Juho Mäntylän boarding house Kaliforniassa

Elokuisena yönä vuonna 1896 Sierra Nevada-vuoriston ylittänyt tavarajuna pysähtyi Rocklinin asemalle. Kaksi veturia oli tarvittu vetämään pitkää tavarajunaa vuoriston yli. Sadan viidenkymmenen kilometrin matkalla rata laskeutui vuoriston harjanteelta lähes 2000 metriä. Länteen menevät junat saivat melkein koko matkan jarruttaa niin kovaa kuin voivat, mikä tuntui ilkeältä istuessa tyhjän tavaravaunun päässä olevassa jääkopissa. Viimein Oskarin tilanne kävi niin sietämättömäksi, että hän päätti nousta ylös tyhjästä jäälaatikosta. Tavaravaunu seisoi juuri silloin asemahuoneen luona. Aseman seinällä oli nimikilpi: Rocklin. Hetki mietittyään Oskari muisti, että Rocklinissa asui paljon suomalaisia. Hänen päähänsä valahti ajatus jäädä pois junasta ja koettaa tavata maanmiehiä. Tällä erää Oskari Tokoi oli matkustanut tramppina tavarajunissa pari viikkoa.

Vähän matkan päässä näkyi tuli erään läpi yön auki olevan kapakan ikkunasta. Kapakassa ei osattu neuvoa, missä päin suomalaiset asuivat. Oli turhaa yrittää pimeässä etsiä ketään. Oskari sattui löytämään tallin, jonka ovi oli auki. Tallin ylisillä oli heiniä ja matkamies kaivautui heiniin nukkumaan. Aamulla herätessä aurinko paistoi täydeltä terältä. Läheisellä kadulla kulki miehiä, jotka kuuluivat puhuvan suomea: Alla lainaus Oskari Tokoin omaelämänkerrasta ”Maanpakolaisen muistelmia” Helsinki, 1959 s. 90 – 91.

Laskeuduin nopeasti alas tallin ylisiltä ja menin puhuttelemaan miehiä. He neuvoivat heti missä suomalaisia asui. Aivan lähellä sattui olemaan Juho Mäntylän iso kivilouhimo ja asuntola, jonne ohjasin askeleeni.

Miehet olivat juuri syöneet aamiaisensa ja menneet työmaalleen. Kun talon emäntä kuuli, mistä olin tulossa, ja sai tietää, etten ollut saanut vielä aamiaista, hän laittoi pyytämättä ruokaa pöytään ja käski matkamiehen aterialle. Peseydyttyäni ja syötyäni jäin taloon odottelemaan päivälliselle palaavaa isäntää tiedustellakseni häneltä, oliko työtä saatavissa.

Päivällisen aikana ja myöhemmin illan kuluessa sain havaita, etten ollutkaan niin tuntematon ja vieras kuin olin luullut. Toimintani suomalaisten keskuudessa ja varsinkin raittiusseuroissa oli tullut tunnetuksi sanomalehtien välityksellä. Ja kun olin itsekin kirjoitellut suomalaisiin sanomalehtiin, joita luettiin tälläkin seudulla, muistettiin nimeni. Paikkakunnalla oli niin ikään raittiusseura ja soittokunta, joihin kumpaiseenkin olisin ollut erittäin tervetullut. Ja vaikka isäntä ei voinutkaan tarjota työtä, hän kehotti kuitenkin jäämään taloon odottelemaan, kunnes sitä jostakin ilmaantuisi.

Melkein kaikki paikkakunnan suomalaiset omistivat kivilouhimoita. Ne olivat tuollaisia pieniä työmaita, joissa louhittiin ja hakattiin valmiiksi kaikenlaisia rakennusteollisuudessa tarvittavia kiviä. Ennen, parempina aikoina, kun rakennustoiminta kaupungeissa, varsinkin San Franciscossa, oli vauhdissa, niistä tuotettiin kiviä suuriinkin rakennusyrityksiin. Nyt kun rakentaminen oli kokonaan lamassa, louhittiin ja hakattiin pääasiallisesti vain katujen reunus- ja nupukiviä. Mutta niidenkin tarve oli pieni ja hinta halpa, joten ansiot louhimoilla olivat paljon alhaisemmat kuin kaivoksilla.

Kun Rocklinin louhoksilta ei löytynyt työtä, Oskari lähti toisen suomalaisen kanssa tiedustelemaan työtä lähellä sijaitsevalta Offirin kultakaivokselta. Ystävykset saivatkin työtä ja rahaakin tuli, sillä työtä tehtiin joka päivä. Syyssateitten alettua ympärillä olevia hedelmätarhoja alettiin kastella johtamalla vettä kastelukanaviin. Malaria oli vielä tuohon aikaan Kaliforniassa yleisenä vaivana. Kastelukanavissa lisääntyvistä sääskistä ystävykset saivat malarian, eikä heillä ollut muuta neuvoa kuin lähteä takaisin Rockliniin hoitamaan malariaansa. Tarkoituksena oli myös tiedustella sieltä työpaikkaa. Alla olevan lainauksen perusteella on syytä olettaa, että Oskari asui malariasta toipumisen ajan Juho Mäntylän asuntolassa eli boarding housessa (Maanpakolaisen muistelmat, s. 91):

Talven tullen aika vilkastui ja minulle tarjottiin työtä useastakin kivilouhimosta. Jäin kuitenkin Mäntylän louhimoon, missä oli eniten suomalaisia, joukossa seudun suomalaisten soittokunnan jäseniä. Kun soittokunnan johtaja oli matkustanut muuanne eikä ollut varaa palkata johtajaa toisaalta, pyysivät soittajat minua johtajakseen. Myös raittiusseuran puheenjohtaja minusta tuli, ja ennen pitkää asemani varmistui taloudellisestikin.

Kaikesta päätellen Oskari työskenteli kuukausia Juho Mäntylä graniittilouhoksilla ja asui tämän ajan hänen asuntolassaan. Kun Oskarin asema oli varmistunut taloudellisesti, vuokrasi hän kolmen suomalaisen kivimiehen kanssa eräältä amerikkalaiselta suurehkon kivilouhimon. Vuonna 1897 kivilouhimojen toiminta oli kuitenkin jatkuvasti heikkoa, koska rakennustoiminta oli lamassa. Oskari Tokoi oli mennyt kihloihin jouluaaton edellisenä päivänä San Franciscossa Hanna Työkön kanssa ja ennen vuoden vaihdetta 1898 Oskari lähti kihlattunsa kanssa Coloradon Leadvillen kaivoskaupunkiin myytyään sitä ennen osuutensa vuokratusta kivilouhimosta.

Kolmen vuoden kuluttua siitä, kun Oskari Tokoi muutti Juho Mäntylän boarding housesta, löytyy asuntolan täyshoitolaisista tarkka tilastotieto. Vuoden 1900 USA:n väestölaskennan mukaan Juho Mäntylän Rocklinin asuntolassa oli täysihoidossa 4 louhosmiestä (Quarryman) ja 4 kivenleikkaajaa (stonecutter) kesäkuun 21. päivänä. Kaikki olivat suomalaisia ja louhosmiehet ja kivenleikkaajat olivat töissä Juhon graniittilouhoksilla. Täysihoitolasta huolehti 22 vuotias Hanna Alasaari.

Kesäkuussa 1904 Juho Mäntylä palasi Kaliforniasta Suomeen. Tarkoituksena oli ilmeisesti saada perhe muuttamaan Rockliniin. Kun pojat Matti ja Tuomas kieltäytyivät lähtemästä Kaliforniaan, niin Juho myi toukokuussa 1905 Rocklinin talonsa ja Capitol-louhoksen asiamiehen välityksellä Närvijoelta käsin Kokkolan seudulta muuttaneelle Adolf Pernulle. Vajaa vuoden kuluttua tapahtui Kalifornian suuri maanjäristys. Pernun louhoksella oli vuosikymmenen töissä sata kivimiestä, joten täysihoitolan toiminta on suuresti laajentunut. Talo on ilmeisesti palanut 1920-luvulla.